Kauden paras kisasijoitus Malesiassa
24.10.2011
MOTO2 sarjan toiseksi viimeinen MM-osakilpailu Malesian Sepangin radalla kulki Mika Kallion osalta kauden parhaassa vauhdissa.
Valkeakoskelainen oli harjoituksissa viiden nopeimman joukossa, aika-ajossa seitsemäs ja sunnuntain Moto2-kisassa kuudes.
- Alkukauden ongelmien jälkeen kilpailukyky on ollut hyvällä tasolla. Edellinen Australian kisaviikonloppu ja tämä Malesian kisa ovat näyttäneet minun ja tiimin vauhdin, Mika totesi.
- Täällä Malesiassa tallikaveri pysyi koko ajan takanani ja oma suoritus oli tasaisen kova.
- Kisan alkupuolella takarengas menetti parhaan pitonsa ja kolmen kärki karkasi muutaman sekunnin päähän.
Kohta muidenkin renkaat antoivat vähän periksi, joten kisan lopulla Mika sai kolmantena ajanutta kiinni selvästi:
- Aivan lopussa menetin oman ajovirheen takia yli kaksi sekuntia ja se maksoi myös yhden sijan. Kuudenneksi putoaminen ei suuremmin harmita, vaikka ajoin suurimman osan kisasta viidentenä.
- Kisa keskeytettiin kolarin takia kaksi kierrosta ennen maalia, joten lopussa en pystynyt ohituksia yrittämään, vain reilut 11 sekuntia voittajalle hävinnyt Mika päätti.
Kisaviikonloppu Malesiassa päättyi tragediaan, kun italialainen Marco Simoncelli sai MotoGP-luokan kilpailun 2. kierroksella sattuneen kolarin jälkeen surmansa.
Marc VDS -talli ja Mika Kallio ottavat osaa arvostetun kilpailijan perheen ja ystävien suureen suruun.


